"The Specialist" on vuonna 1994 valmistunut toimintaelokuva, jonka pääosaa tähdittävät Sylvester Stallone, Sharon Stone ja James "Raivarit" Woods. Pommit paukkuvat, juonelliset epäloogisuudet seuraavat toisiaan, huonon elokuvan mittarit paukkuvat punaisella jo ensimmäisen vartin jälkeen. Miksi sitten olen nähnyt tämän filmin vuosien aikana lukuisia kertoja?
Länsimaalainen aikakäsite sijoittaa katsojan vuoteen 1984, kaupunkiin nimeltä Bogota ja maahan jota kutsutaan Kolumbiaksi. Ray Quick (Stallone) ja Ned Trent (Woods) ovat CIA:n miehiä, spesialisteja. Hetkeä aikaisemmin on Quick asettanut viidakossa sijaitsevan patosillan strategisiin kohtiin pieniä paketteja, muoviräjähteitä. Näillä panostuksilla on tarkoitus päästää päiviltä lähitulevaisuudessa siltaa ennakkotietojen mukaan käyttävä, paikallinen ilkeä huumeparoni. Vakavailmeiset miehet postaavat sillan kupeessa, näkösuojassa. Kohta kuvaan ilmestyykin Jeep-henkilöauto. Kotikatsoja saa Ray Quickin tavoin huomata, että autossa on kohteen lisäksi mukana myös epätoivottua porukkaa, viaton tyttölapsi. Quick haluaa keskeyttää operaation. Tämä ei miellytä Trentiä, jonka yöunia eivät muutaman sivullisen uhrin tappaminen tule häiritsemään. Quick toistaa vaatimuksensa väkivallalla uhaten, mutta Trent on asettanut pommit räjähtämään, OFF-napin painaminen, ei tapahtumien kulkua tule enää muuttamaan. Quick rientää juoksuun, tarkoituksenaan poistaa räjähteet manuaalisesti, ennen kuin tapahtuu peruuttamattomia. Tämä kuitenkin on epätoivoinen yritys, joka jää puolitiehen. Pommit räjähtävät, Jeeppi lentää palavana metallikasana alla virtaavaan jokeen. Virran pyörteisiin päätyy myös komean ilmalennon suorittava Quick. Kun mies saa hilattua itsensä yhtenä kappaleena vastarannalle, on työparilla palaverin paikka. Kehityskeskustelu käydään pistoolinperällä kasvoihin iskien, myös nyrkit puhuvat. Quick toteaa aikansa CIA:ssa olevan lopussa, kuten myös sadistisen Trentin.
Seuraavassa kohtauksessa olemme matkanneet lineaariseksi koetussa aika-avaruusjatkumossa eteenpäin. Nyt koordinaatit sijoittavat katsojan epämääräiseen paikkaan nimeltä "nykyaika", fyysisesti seikkaillaan kaupungissa nimeltään Miami. Ray Quick astelee pitkin öisiä, sykkiviä katuja. Korvanapistaan mies kuuntelee aikasemmin keskustelua naisihmisen kanssa, keskustelua jonka hän on nauhoittanut tapansa mukaan talteen. Quick elättää itsensä freelancerina, pommeja käyttävänä palkkamurhaajana. Kivisen paskahuusin kokoinen Quick on aikaisemmin saanut Internetistä työtarjouksen, nuorelta naiselta nimeltään May Munro (Stone). Nainen on etsinyt itselleen koston välikättä. Vuosia aikasemmin on nuori May joutunut orvoksi, tämä on todistanut piilostaan vanhempiensa väkivaltaisen kuoleman. Teloittajien kasvot ovat piirtyneet kipeästi lapsen alitajuntaan. Korruptoitunut laki ei ole tappajia tavoittanut, saati rankaissut. Tähän hommaan hän on löytänyt erakkona asustavan ex-CIA:n pommimiehen, Keltaisen Pörssin ilmoituksella. Nainen yrittää jallittaa korkean moraalin omaavaa Quickia hommaan, jonka päätteeksi Tomas Leonin (Eric Roberts) ja tämän kätyreiden on tarkoitus maata kuuden syljen syvyydessä. Mies on Miamin alamaailmaa pyörittävän rikolliskartellin vesa, ei mikään perus-huligaani ja mummojen monottaja.
Quick kuuntelee repeatilla nauhoittamiaan puheluita, jotka ovat täynnä ontuvaa flirttailua ja mutinaa.
- "Kuulin että olet alallasi paras. Kuulin myös että osaat...kohdentaa räjäytyksesi..."
Mies yrittää nauhoja kelaamalla saada selvyyttä sille, onko keikkaa fiksua ottaa vastaan. Yksinäinen mies saa äänitteistä sivutuotteena lohtua tilaansa, oletettavasti myös värinää viisariin. Ray haahuilee kauniin Munron liepeillä muutaman päivän, kunnes nainen pynttäytyy parhaimpiinsa ja ottaa tilanteen omiin käsiinsä. Pankin bileissä kohtaa tämä amatsoni sikaria pössyttelevän Tomasin. Mies on armoton pilluhaukka, Munro luonnollisesti bileiden kaunein saalis. Nainen saa Tomasin pauloihinsa. Kateudesta vihreä Quick seuraa tilannetta, tatti ja silmä kovana.
Kun eräänä iltana Tomasin ja varjostavan Rayn tiet ja egot kohtaavat, päättää pommimies soittaa kotonaan yläosattomissa ja pelkissä stringeissä hengaavalle Maylle. Kimpaantunut Quick haluaa ottaa jobin vastaan. Ehdoiksi mies asettaa puhelimessa kolmen kohdan säännön: Naisen tulee pysyä kaukana tulevista kohteista. Tämän ei tule ottaa yhteyttä palkolliseensa. Viimeinen ehto työlle on se, että jos nainen kusee Raytä silmään, on misu historiaa. Elokuva ehtii vanheta korkeintaan kolme varttia. Tällä välillä on nainen rikkonut jokaista sääntöä systemaattisesti, vailla sanktioita. Joko oppi ei mene perille, tai sitten syynä on Syltyn mutina luurin toisessa päässä. Sen kykenevät kuulemaan selkeästi vain koirat ja lepakot.
Quickin on määrä tappaa pommeillaan kolme gangsteria: Pääjehuksi epäilty Tomas ja tämän aikanaan murhatyössä apukäsinään käyttämät gorillat Charlie, ja kolmas jätkä, jonka nimeä en nyt muista. Eikä sillä juonen kannalta ole hevonvitunkaan väliä, kunhan dynamiitti paukkuu ja pahat jätkät lentelevät taivaalle. Kun Charlie kokee viimeisen, räjähtävän (HEH HEH!) kliimaksinsa pyörittämässään porttolassa, palkkaa Leonin perhe avukseen katsojille tutun miehen, myös freelancerina keikkaa heittävän Ned Trentin. Kun sadisti todistaa tuntematonta muoviräjähdeneroa työssään, varmistuu tämä siitä, että kyseessä on vanha kaveri. Katsoja ei vielä tässä vaiheessa tiedä sitä, että miehellä on ansa viritettynä Quickille, miehelle, joka kusi hänen uransa CIA:n palkkalistoilla. Tarinasta kietoutuu juonittelun, salanimien ja ruumiskasojen sekamelska, jonka loppunäytös käydään Quickin omistamassa, vainoharhaisesti pommein kylvämässä satama-hallissa Miamin rannikolla. Räjäyttäjät räjäyttelevät, selkiä puukotetaan ja suihkussakin nussitaan. Katselukokemuksen jälkeen on myös katsojalla likainen, laavankuumaa suihkua vaativa olo.
"The Specialist" on niitä leffoja, joita keski-ikäistyvät toimintatähdet alkavat perusvarmasti vääntää uransa keskikrouvissa. Näin huvipurret pysyvät täyteen tankattuina ja egoistin nimi postereissa. Elokuvassa on Stallonen leffoista poiketen myös oikeita näyttelijöitä, Woods ja Stone. Woods esittää sitä kuumakallea, jonka raivokohtaukset kiihtyvät nollasta sataan alle neljän sekunnin. Stone vetää kaksinaamaisen nartun roolinsa autopilotilla. Kun kyseinen jääkuningatar on elokuvaan palkattu, on selvää että jossain vaiheessa nähdään alastonkohtauksia, joilla ei ole mitään tekemistä itse juonen kanssa.
En tätä tyylisuuntausta lähde kritisoimaan sen kummemmin. Mutta jopa paatuneintakin tahmatassua naurattaa, kun eräässäkin kohtauksessa kuvataan itämaisten venyttelyiden parissa hikoilevaa Stallonea, tämän jälkeen myös himassaan pyörivää Stonea. Tämä nainen hengailee kämpässään kuten kaikki naiset tekevät luppoajallaan, eli nahkamekossa, tangoissa ja verkkosukkahousuissa. Kämpän ilmastointi on asetettu niin, että hidastettuna korkkareissaan kävelevä nainen tuulettaa pöristimen päällä pimppaansa, roiskeläppämekon helmat lepattaen. Hiki nousee tässä vaiheessa katsojankin otsalle. Ehkä enimmäkseen tuskasta.
Kun jännityksessä on tarpeeksi piehtaroitu, on väistämätöntä että pariskunta kohtaa hotellihuoneessa. Tätä seuraa ehkä tönköin seksikohtaus sitten Syvän joen. Eroottiseksi tähtäävää lemmiskelyä jatketaan molemminpuolisessa merenneito-asennossa, suihkun lattialla. Harvassa ovat Stallonen elokuvat, jossa mies nähdään sänkykamaripuuhissa. Valitettavasti seula on ollut sen verran harva, että tämä kohtaus on päässyt siitä läpi ja vuotanut jälkipolvien todistettavaksi. Se kirvelee silmiä, kuin ilman suojalaseja suoritettu, työpäivän mittainen hitsausurakka Turun telakalla. Internetin tietotoimiston mukaan alastomuuteen rooleissaan väsynyt Stone suostui kohtaukseen vasta sen jälkeen, kun Syltty juotti tälle puolisen tusinaa vodkapaukkua alle. Niin sitä pitää.
Aina niin luotettavan Internetin mukaan Stonen, kuten myös Woodsin älykkyysosamäärät pyörivät luvuissa, joiden ynnäämiseen eivät Stallonen sormet tai kapasiteetti riitä. Ne huitelevat reilusti yli keskiverron paremmalla puolella. Ehkä siksi tämä henkisesti alamittaiseksi itsensä tunteva päätähti vaati, että Woodsin (oikean näyttelijän) osaa leikataan pienemmäksi. Katsoja toivoo, että leikkuri olisi osunut Eric Robertsin kohdalle, poistaen hänet mielellään koko elokuvasta. Syltty suurien tähtien tapaan, käsikirjoitutti elokuvaa kuvauspaikalla uusiksi ankarasti. Tarina pohjautuu alunperin John Shirleyn kirjoittamiin novelleihin, mutta Stallonen muutosten jälkeen perinteiset "Based on a novel by"-krediitit on käännetty erikoiseen "Suggested by"-muotoon.
No, nämä ovat niitä leffoja, joita katseltiin tylsistyneinä yökylässä, sukulaisten vhs-kirjastosta vuonna 1996, kun kenenkään aikuisen silmä ei ollut vahtaamassa. Toinen katsojaryhmä ovat ne Porilaisissa yökerhoissa hengaavat seinäruusut, jotka töllöttävät tällaisia pätkiä saamattomina, diskoteekin puolella isoista ruuduista klo. 02.35. Siis jos joku on jättänyt TV5-kanavan päälle, eikä poke ole vielä huomannut heittää kuolaavaa aikamiespoikaa hankeen jäätymään.
Jos nautit 90-luvun paskoista toimintaleffoista, lattari-viboista ja aukkoja täynnä olevasta juonesta, tykkäät ehkä tästä elokuvasta. Ei "The Specialist" ole Stallonen uran paskinta laitaa. Mutta kun miehen uran summaa tähän asti, ei tämä silti ole mikään kehu. Stone on kauneimmillaan. Elokuvan teon aikaan 36-vuotias nainen menee onton kässärin mukaan päälle parikymppisestä heittämällä. Woods vetää roolinsa sopivasti yli, hän on tiennyt luovansa paskaa hyvällä tuntitaksalla. Rod Steiger tekee myös miehen työn ohitusleikkausarpeaan ulkoiluttavana rikollispomo Joena. Marlon Brandon vastanäyttelijänä kannuksensa ansainnut papparainen esittää uskottavasti latinoa, vaikka syntyperältään taisikin olla New Yorkista kotoisin oleva juutalainen. Tästä otan varmuuden sitten, kun joku maksaa minulle faktojen tarkistamisesta. Pojasta ei valitettavasti polvi parane, Eric Roberts leijailee omissa sfääreissään. Todellisuutta nimeltä "Uskottava näyttelijäntyö" ei Roberts saavuta tässä elokuvassa, ehkä ei tässä elämässäkään. Mutta eipä tuolla kauheasti väliä ole. Teknisistä seikoista ja epäuskottavuuksista ei katsoja hirveästi jaksa kantaa huolta, eivät niistä ole kantaneet elokuvan tekijätkään.
Arvosana: Kaksi papaattia viidestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti