Carl Taylor ja James St. James ovat parikymppisiä roskakuskeja, surffaajia ja paskanjauhajia. Carl (Charlie Sheen) tykkää aloittaa hitaat aamunsa kyttäämällä vastapäisen talon asukkaita kiikareillaan, toisinaan hän ampuilee mainoksia ilmakiväärinsä kanssa, avoimesta ikkunasta. Aikuinen mies ja lättähattujen hommissa. James (Emilio Estevez) on Carlin kämppis ja alisuorittaja. Molemmilla on haaveena perustaa yhteinen surffikauppa ja paeta oravanpyörästä. Iltaisin kaverukset juovat kaljaa, Jägermeisteria ja pelaavat Trivial Pursuitia. Hommat eivät etene. Jos tämä elokuva olisi tehty Suomessa, olisi se palkittu viidellä Jussi-palkinnolla ja Hesburgerin sponssilla.
Elokuvan alussa todistamme klassista Paha jätkä-skenaariota, jossa tukkansa taakse kammannut sadetakkimies tutkailee rannikkoa kiikareilla. Sammakkomiehet dumppaavat keltaisia ja ikävästi vuotavia jätetynnyreitä Las Playasin rantavesiin, yön pimeydessä. Kiikari-ukko on urakkaan tyytyväinen, hänen seurassaan hikoileva mies ei sitä ole. Jack Berger on kunnanvaltuutettu, joka on juuri keskellä omantunnon kriisiä. Hän on antanut läheisen maalitehtaan ja sen häikäilemättömän toimitusjohtajan, Maxwell Potterdamin kaataa ympäristömyrkkyjään luontoon, asiallista korvausta vastaan. Moraali on kuitenkin voittanut materian. Hän kertoo shakaalimaisesti hymyilevälle Potterdamille, että Luontoäidin väkisin makaamiselle on tultava loppu. Juppi virnuilee, hänen mielestään homma on ihan ok. Mitä vitun väliä luonnon tilalla on sitten, kun itse pötköttää arkussa kaksi metriä multaa päällä? Bergerin on turha haaveilla enää luottamusviroista Los Angelesin kaupungissa. jos tämä äityy laulamaan näistä liikekuvioista eteenpäin. Tätä Potterdamin ei olisi kannattanut sanoa ääneen, sillä virkamiehen povitaskusta löytyy vanha kunnon kikka kolmonen; Sanelukone joka on nauhoittanut koko sananvaihdon.
Carl ja James istuvat taas pitkän työpäivän päätteeksi keittiössä, analysoimassa elämäänsä. Työt maistuvat paskalta. Carl on juuri menettänyt tyttöystävänsä, tämä ei nähnyt tulevaisuuttaan roskakuskin rakkaana. Kyynisempi James ei osaa kantaa asiasta huolta, hän on omien sanojensa mukaan ollut viimeksi tosissaan rakkauden kanssa yläasteella, huulihalkioisen tytön kanssa. Kaljoittelevat kaverit todistavat ikkunastaan kärhämän, Carl on aikaisemmin kyttäillyt kaihtimiaan avoimena pitänyttä naapuriaan, Susania, terveellisesti yli kuusi viikkoa, päivittäin. Tämä nainen on sattumalta myös kaupungintaloon pyrkivän Jack Bergerin kampanjapäälikkö. Kiharapää on tietämättään joutunut pesunkestävän farssin keskipisteeseen. Toimistossaan kuumotellut Berger on epähuomiossa luovuttanut naiselle nauhansa, jolla Potterdam puhuu itseään pussiin. Hänelle itselleen on päätynyt nauha, joka on täynnä Euro-teknoa. Tämän kasetin kanssa on käyty jo viranomaisen puheilla, joka on puolestaan laulanut käynnistä epäviralliselle työnantajalleen, maalitehtailija Maxwell Potterdamille.
Berger on siis kaulaansa myöten kusessa, ja saapunut palkollisensa oven taakse. Nainen ei tiedä mistään mitään, kunnanvaltuutettu vielä vähemmän. Kiihkeä sanaharkka päättyy siihen, että Susan lähtee asunnostaan, noutamaan työpaikalle unohtunutta nauhaa. Carl ja James eivät kuule tämän sanaharkan yksityiskohtia, vaan olettavat, että kyseessä on perinteinen perheriita. Carl hakee vaatekaapistaan ilmakon ja päättää puuttua tilanteeseen, ampumalla kotirauhaa häiriköivää pukumiestä. Luoti osuu kohteeseensa, vaikka parvekkeen ovet ovat kiinni. Kaverukset nauravat paskaisesti ja hyppäävät lattialle piiloon. He eivät näe sitä, että pakaraansa hierova Berger saa asuntoon seuraa, kaksi Potterdamin palkkalistoilla olevaa ammattitappajaa. Nämä kuristavat toimeksiantonsa, sillä perinteinen luoti sotkisi ikävästi seiniä. Bergerin kalmo pakataan tottakai keltaiseen, huonosti pitävään tynnyriin. Tynnyri työnnetään liian pienen auton liian pieneen takakonttiin. Mitä tapahtuu kun toinen palkka-tappajista ajaa reippaalla tilannenopeudella monttuun? Tynnyri tottakai lentää kadulle, roskaämpäreiden viereen, ämpäreiden joiden on määrä tyhjentyä taas seuraavana aamuna.
Carl ja James hoitavat töitään suhteellisen leväperäisesti. Vittuuntuneet ihmiset pommittavat jätefirman johtajaa valituksillaan, kunnes tämä usuttaa lankonsa, ylitarkastaja Louis Feddersin pariskunnan kolmanneksi pyöräksi. Fedders on Vietnamin sodan veteraani, joukkotuhosta haaveileva traumatötterö. Troikka löytää kierroksensa keskellä Bergerin ruumiin. Ensin kaverukset luulevat tämän menehtymistä omaksi syykseen, myöhemmin he päättelevät, että murhaaja on se vastapäisessä talossa asuva likainen enkeli. Feddersiä harmittaa vain se, että joku on heittänyt täysin hyvän valkoisen pojan menemään. Bergerin ruumista ei tietenkään luovuteta poliisille, vaan se kätketään Richard Nixon-maski päässä kaverusten asuntoon, tottakai. Erinäisten yhteensattumusten kautta soppaan on sotkettu kohta niin Susan kuin myös pitsapoika, kaksi poliisia, käytännön piloista Jamesille kostoa hautovat työtoverit, sekä 8-vuotiaan tasolla operoivat ammattitappajat.
"Men At Work" on perinteinen väärinkäsityksiin nojaava tilannekomedia, joka on esimerkiksi Ranskassa kuumaa kamaa. Sivistyneessä maailmassa kurssi ei ole niin korkealla. Komedia lainaa, taikka varastaa monesta suunnasta. Se on omituinen sekoitus "Weekend At Bernie's"-raadonpiilotusleikkiä, Estevezin aikaisempaa "The Stakeout"-kyttäyskomediaa, sekaan on ängetty ehkä myös "Repo Man"-kulttiklassikkoa. Elokuva ei viihdy edellämainitun mukaisesti yliluonnollisissa maisemissa, eikä parivaljakko vedä työvuorollaan piriä haukkuen "Vitun tavallisia ihmisiä". Eräässä krapulaisessa kohtauksessa Sheen tosin vääntää jäätelöstä, vanhasta kahvista, yrttiviinasta ja pilleripurkin pohjista palautusjuoman. Vai onko kyseessä sittenkin Behind the scenes-meininkiä? Tai vitustako minä tiedän? Jamesin työpaikan kaapista löytyy Circle Jerks-yhtyeen tarra, bändi esiintyi myös elokuvassa "Repo Man". Ehkä tämä on ainoa yhteys näiden filmien välillä.
"Men At Work" on suurimmaksi osaksi vain joukko erilaisia kohtauksia, jotka on nidottu leikkauspöydällä yhteen, lopputulos melkein muistuttaa länsimaalaista, draaman kaaren omaavaa hassuttelua. Pätkässä ei ole kummoistakaan juonta, kaikki hahmot ovat vain enemmän ja vähemmän olosuhteidensa uhreja tai epärationaalisia. Emmekö me lopulta ole sitä jokainen?
Päällimmäisenä motiivina on ollut laittaa kassamagneettiveljekset saman nimikkeen alle. Joku on kaikessa tohinassa vain unohtanut sen tosiseikan, että tarina tarvitsisi juonen, mielellään. Nyt sitä löytyy yhtä paljon kuin "Yksinäinen kotirouva tilaa pitsan extra-makkaralla"-pätkistä, joita tällaisten blogien lukijoilta poikkeuksetta löytyy kovalevyltään teratavun verran.
Kuten kaikki tietävät, ovat Charlie Sheen ja Emilio Estevez veljeksiä. Charlie on Sheen, koska hänen isänsä Martin on myös Sheen. Paitsi että hän on Sheen taiteilijanimeltään, alunperin veljesparin isä on kirkossa kastettu nimikkeellä Ramon Antonio Gerard Estevez. Charliesta poiketen ottivat muut sisarukset käyttöönsä virallisen sukunimensä, koska eivät halunneet ratsastaa lahjakkaan isänsä takinliepeillä. Tämä on omituinen valinta, sillä isä ja veljekset näyttelevät toistensa elokuvissa ja tv-sarjoissa jatkuvasti. Vaikka Estevezit ovat kasvonpiirteiltään sen näköisiä, että he molemmat ovat saaneet alkunsa samoista kiveksistä, ei kukaan jaksa asiasta välittää. Tässä elokuvassa he ovat kaveruksia, jotka päättävät tuhota maailmaa saastuttavan, murhaankin kykeneväisen tehtaanjohtajan. Miksi? Paha sanoa. Oikeastaan tästä leffasta on paha sanoa yhtään mitään. Se toimii taustametelinä peräkammaripojan krapuloinnille, tai sairaalan odotushuoneen Marevan-jonoon. Vaikka kyseessä on komedia, ovat vitsit suht vähissä. Tai no tottakai, paskalle nauretaan ja homoista tehdään pilkkaa, mutta muuten pitelee aika hiljaista. Eikä sille kakkakepposellekkaan osaa oikein nauraa, sillä se on todella kaukaa haettu.
Arvosana: Yksi lehtikeräyksestä löytynyt, ryppyinen Ratto-lehti viidestä.
Kuten kaikki tietävät, ovat Charlie Sheen ja Emilio Estevez veljeksiä. Charlie on Sheen, koska hänen isänsä Martin on myös Sheen. Paitsi että hän on Sheen taiteilijanimeltään, alunperin veljesparin isä on kirkossa kastettu nimikkeellä Ramon Antonio Gerard Estevez. Charliesta poiketen ottivat muut sisarukset käyttöönsä virallisen sukunimensä, koska eivät halunneet ratsastaa lahjakkaan isänsä takinliepeillä. Tämä on omituinen valinta, sillä isä ja veljekset näyttelevät toistensa elokuvissa ja tv-sarjoissa jatkuvasti. Vaikka Estevezit ovat kasvonpiirteiltään sen näköisiä, että he molemmat ovat saaneet alkunsa samoista kiveksistä, ei kukaan jaksa asiasta välittää. Tässä elokuvassa he ovat kaveruksia, jotka päättävät tuhota maailmaa saastuttavan, murhaankin kykeneväisen tehtaanjohtajan. Miksi? Paha sanoa. Oikeastaan tästä leffasta on paha sanoa yhtään mitään. Se toimii taustametelinä peräkammaripojan krapuloinnille, tai sairaalan odotushuoneen Marevan-jonoon. Vaikka kyseessä on komedia, ovat vitsit suht vähissä. Tai no tottakai, paskalle nauretaan ja homoista tehdään pilkkaa, mutta muuten pitelee aika hiljaista. Eikä sille kakkakepposellekkaan osaa oikein nauraa, sillä se on todella kaukaa haettu.
Arvosana: Yksi lehtikeräyksestä löytynyt, ryppyinen Ratto-lehti viidestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti