Tri Alan Feinstone (Corbin Bernsen) on menestynyt hammaslääkäri. Miehellä on yksityispraktiikka, talo paremman väen asuinalueella ja Voguen kannesta repäisty vaimo. Tohtori Feinstonella on myös pinna kroonisen tiukalla, kellon ympäri. Elokuva lähtee käyntiin valkoisesta huoneesta. Siellä pedantti tohtori kuuntelee Puccinia ja harjoittelee käsillään hammastarkastuksen erinäisiä vaiheita, vailla laitteita. Varjoleikit muistuttavat miltei masturbaatiota, jossei nyt fyysistä, niin todellakin henkistä. Tärähtäneen oloisella tohtorilla on katsojalle tarina kerrottavanaan. Se onkin aikamoista Alibi-materiaalia.
Valkoisesta huoneesta siirrymme sillalla Feinstonen valkoiselle talolle. Torppa on kallis, sisustettu kalliilla maulla, takapihaa hallinnoi uima-allas. Kodin pinnat ovat puhtaan valkoiset, kuin Ikean keittiömainoksesta. Tuhansien dollarien nahkasohvien alla eivät pidä majaansa pölykoirat, saati sinne hutaisten lakaistut juustonaksut. On selvää että tässä taloudessa Kodin Mäntysuopaa käytetään ämpärikaupalla. Poramies valmistautuu työpäiväänsä, kireänä kuin viulun kieli. Otsasuoni tykyttää jo kukonlaulun aikaan verotarkastajan soiton johdosta. Työpaidan rinnassa näkyvä pienen pieni tahra on kaatamassa mielenterveyden korttitaloa. Tätä harmia hän purkaa Brooke-rouvalleen, siitäkin huolimatta että heidän hääpäivänsä on koittanut. Vaimo lohduttelee miestään. Kuumotusmiehen leposyke lähteekin naisen kosketuksesta laskemaan kahdestasadasta leppoisemmille kierrosluvuille. Ainakin hetkeksi, kunnes hän huomaa, että palvelusväen kanssa aiemmin jutustellut vaimo on liihottanut kylpytakkinsa alla ns. "pillusillaan". Tämä on Feinstonen mielestä liian boheemia toimintaa. Vaimo on myös viipyvästä tuoksusta päätellen käynyt salaröökillä, tapa jota kontrollifriikki aviomies pitää ällöttävänä. Töihin on kuitenkin lähdettävä, varauskirjat pullistelevat potilaista. Pihalla mies törmää uuteen harmin aiheeseen. Uima-altaan suodatin on kyrvähtänyt. Ilman paitaa ulkona viihtyvä bodari korjailee vikaa, mutta tohtorin harmiksi liian leväperäisin ottein, liian vähissä vaatteissa. Kollin suupielessä käryää rööki. Farkut ovat tahrittu suodattimen liejuun ja paskaan, Siivousintoilija-Alanille tämä näky on kokonaisuudessaan kuvottava, ja tunnekuohuja aiheuttava. Vitutuskäyrä hakkaa punaisella ja mustasukkaisuus nostaa myrkynvihreää, rumaa päätään. Ilmapiiri on lievästi tulehtunut.
Kovin kauas ei tohtori ehdi kotipihastaan, kun hän muistaa unohtaneensa jotakin työhuoneensa pöydälle. Feinstone kaartaa takaisin. Verhojen välistä hän todistaa elämänsä peruspilarien kaatuvan. Hääpäivästä intoillut vaimo tekeekin nyt tuttavuutta allaspojan kanssa, suutelemalla kernaasti tämän sukuelimiä tohtorin aurinkotuolissa. Lekuri katselee tätä peliä sivusta aikansa, silmäkulma nykii pahasti. Näky on sen verran raskas paukku, että on istahdettava alas työpöydän ääreen, tutkimaan sen laatikostoa. Sieltä löytyykin Walther PPK, James Bondin suosima työkalu kinkkisiin tilanteisiin. 007:n tavoin on tohtori omasta mielestään oikeutettu tappamaan.
Totuus ja taru alkaa sekoittumaan hallusinoivan tohtorin kiusatussa mielessä. Hetken aikaa hän näkee itsensä ampumassa vaimonsa nielurisoja mulkullaan tökkivää rööri-Roopea kasvoihin. Kohta Feinstone havahtuu autostaan, seuraamasta tätä kotinsa ja avio-onnensa häpäisijää. Gigolo ei ole viehtynyt vain tohtorin vaimoon. Tämä tarjoaa laajaa huoltopalveluaan myös naapurin rouvalle, joka ottaa tarjouspaketin hymyhuulin vastaan. Feinstein on raivoissaan, mielissään ei ole myöskään talon emännän vahtikoira, äkäinen rottweiler. Koira haukkuu aikansa tälle puskassa kyttäävälle hammashygienistille, kunnes nelijalkaisen onnistuu karata aidan läpi, ja porata hampaansa tämän hanskaan kiinni. Waltherin iskuri naksahtaa, Musti lähtee koirien taivaaseen ja puruleluna toiminut stressipallo kaasuttaa työpaikalleen. Tämä ei todellakaan ole hidas aamu suoraan Flora-mainoksesta.
Odotushuone on täyttynyt kiireisistä ihmisistä. Vuoroaan odottelevat muun muassa bimbo missi lipevän asiamiehensä kanssa, myös teinityttö Sarah on innokkaasti odottelemassa hammasrautojensa poistoa. Kun tohtori saapuu otsa hiessä ja käsi veressä työpaikalleen, on aika siistiytyä ja ottaa vastaan ensimmäinen potilas. Feinstonen alaiset ja tämän potilaat ovat autuaan tietämättömiä miehen mielentilasta. Pillereitä popsiva hermokimppu yrittää skarpata, mutta alitajunta syöttää kuvastoa vieraisen miesten kanssa pelehtivästä vaimosta ja saastasta, joka tahrii pikkuhiljaa tohtorin kliinistä ja steriiliä maailmaa. Edes perhepaketillinen rauhoittavia ei enää paikkaa tilannetta, potilaat alkavat huomata tämän. Ainakin viimeistään siinä vaiheessa, kun oikoja saa pienen pojan ikenet vuotamaan. Seuraavan potilaan kanssa Feinstone syyllistyy harhapäissään seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kun vähät asiakkaat ja työtoverit on komennettu kotiin, päättää epätoivoinen endodontti aloittaa ristiretkensä kariesta ja mädännäisyyttä vastaan, hinnalla millä hyvänsä. Lumppu-vaimon on saatava opetus uskollisuudesta. Hammashygieniansa laiminlyövät asiakkaat on myös saatava uskomaan, ettei hammaspyykistä auta laistaa.
"The Dentist" on ahdistava elokuva. Vampyyrit, zombiet ja kirvesmurhaajat eivät tunnu tänä päivänä pelottavan enää edes sylivauvoja, mutta suuhun kajoaminen kammottaa jokaista, paitsi sadomasokistia. Psykologisessa mielessä tähän toimitukseen yhdistyy alistuminen, kivun pelko, intimiteetin ja hallinnan menetys. Olihan länsimaalaisen psykiatrian guru Sigmund Freudkin aikanaan sitä mieltä, että hampaiden menetyksestä uneksivat miehet pelkäävät alitajuisesti impotenssia. Vaikka monella on turpa auki jatkuvasti, ei sinne haluta kurkittavan. Hammastarkastus on toimenpiteenä henkilökohtaisuudessaan vain piirun verran alempana paksusuolitähtystystä, suoritettiin tämä gastroenterologinen kurkkaus sitten TAYSsissa, tai Sörkan vankilan suihkuosastolla vartioivan silmän välttäessä. Luottamus hoitosuhteessa on kaikki kaikessa. Mitä jos henkilökohtaisinta ruumiinosaasi tutkiva lääkäri onkin salaa sadistinen peto?
"Hammaslääkäri" käyttää tätä universaalia pelkoa härskisti hyödykseen. Erikoistehosteet ovat kuvottavia, mutta sopivan ylilyöviä mennäkseen täysin realismista. Veri lentää kuin Raatteentiellä, raivohullun tohtorin hammaspiikkausta ei jätetä katsojan mielikuvituksen varaan. Iljettäviä yksityiskohtia näytetään siihen pisteeseen, että kovahermoisimmankin katsojan tavarahissi alkaa nykiä ylös. Ehkä tästä syystä on elokuvaan jäänyt ilmiselviä klaffivirheitä. Muun muassa kuvausryhmän varjoja näkyy pitkin elokuvaa, varmistamassa ehkä katsojalle, että he seuraavat kuitenkin vain elokuvaa. Tai sitten syynä on vain kiire ja huolimattomuus, kuuleman mukaan tämä melodraama kaavittiin kasaan alle kuukaudessa ja 700 000$ budjetilla. Eli hyvin huokeasti. Tällaisten leffojen kuluihin ei yleensä kipata kottikärrykaupalla käteistä.
Jos tehokeinojen käyttö on likaista, on sitä myös koko filmin yleisilme. Halpuus paistaa läpi jokaisessa otossa. Kuvan laatu on rupista, varsinkin elokuvan alussa. Se kertoo siitä, että tämä taideteos on jyrätty jo kertaalleen käytetyn, halvan filmin päälle. Vaikka elokuva on täynnä oksettavaa retostelua, osataan tietyissä kohdissa jännitystä paisuttaa myös ajan kanssa, kuin pullataikinaa. Taikina tarjotaan kuitenkin lopulta raakana. Pakkosyötetyn katsojan maha heittää hurlumheitä pitkään tämän kokemuksen jälkeen. Turbohiivassa ei ole säästelty. Jo elokuvan kansi- ja julistetaide on ällöttävää ja "Hyi vittu, ei kiitos!"-reaktioita nostattavaa. Ahdistavampaa kuvastoa löytyy korkeintaan alkuperäisestä "It"-minisarjasta ja "Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!"-kauhutrilleristä.
Vaikka kyseessä on tarkoituksellisen shokeeraava kauhuelokuva, on nuhteita jaettava tarinan kuljetuksesta. Leffa ratsastaa pitkälti vain yhdellä juonikuviolla mielipuolen kostosta, sivuhahmoille tai ylimääräiselle ei ole sijaa. Pettävän vaimon taustaa ja motiiveja olisi ollut soveliasta valaista hieman. Hänen valintojaan ei selitetä oikeastaan millään tavalla. Kun naapurin koira löydetään ammuttuna kotipihastaan, soittaa järkyttynyt emäntä tottakai tinanapit paikalle selvittämään tilannetta. Kevin Foreen esittämä etsivä työpareineen vilahtelee silloin tällöin kuvissa, luomassa ajojahdin tuntua, mutta eivät he mitään kummempia Ahaa!-elämyksiä saa keissiä setviessään. Yleensä he vain odottelevat labratuloksia, tai sattuvat paikalle kun pahaa on jo tapahtunut. Elokuva olisi toiminut ilman tätäkin parivaljakkoa, sillä alusta asti on selvää, että kahelin lekurin valitsemat raiteet tulevat johtamaan vuoren seinään. Ohut aihe johtaa myös siihen, että jopa 90min kestossa on liikaa joutokäyntiä, kuin huonossa koulunäytelmässä.
Corbin Bernsen on egomaanisena tohtori Feinstonena passeli valinta. Hahmo on ilmiselvästi paranoidi skitsofreenikko, joka pursuaa narsistista raivoa. Mies on samaan aikaan mielestään ylivertainen, mutta myös hajoamispisteessä oleva ressukka, kuin nykyinen Yhdysvaltain istuva presidentti. Rakkaudessa pettynyt Feinstone on kauhuelokuvien psykopaateista poiketen inhimillinen hahmo, ainakin toisinaan. Kuka ei olisi eron hetkellä elätellyt mielessään kostofantasioita entistä puolisoaan kohtaan? Feinstone ei lopulta välitä muista kuin itsestään, hän toteuttaa synkimmätkin suunnitelmansa. Vaimon uskottomuus on tälle vain häpäisy, ei oire parisuhteen syvistä ongelmista. Asiakkaat ovat hänelle vain valehtelevia jätekasoja, heidän suunsa ovat täynnä valheita ja likaa. Täydellisyyteen pyrkivä tohtori ei kestä epäonnistumisia, häpeää tai syyllisyyttä. Siinä mielessä hän on kuin humalainen viikonloppuisä Imatralta, joka lähtee kirveen kanssa kylille selvittämään asioita.
Peiliin Feinstein ei katso, henkisessä mielessä. Fyysisesti kyllä, sillä veriroiskeet on soveliasta pestä pois ennen seuraavan asiakkaan saapumista. Sympatiaa ja sääliä ei tohtorille voi kuitenkaan jakaa. Hän on hahmona inhottava ja luotaantyöntävä, lähes koko elokuvan keston ajan. Sympatiaa ei irtoa myöskään Feinstonen kaksinaamaiselle vaimolle. Paitsi tietenkin siinä vaiheessa, kun tämä joutuu vastaamaan teoistaan, hyvin groteskilla tavalla. Jos joku hahmo pään paijausta tässä elokuvassa ansaitsee, on se hyvin epätodennäköisesti Feinstonen tielle ja lompakolle osuva verotarkastaja. Ohjaaja ja käsikirjoittaja ovat tässä skenaariossa ehkä toteuttaneet omia fantasioitaan.
Ohjaaja Brian Yuzna taitaa ällöttävän ja halvan kauhuelokuvan. Mies on tuttu sellaisten korkeakulttuuriteosten takaa kuten "The Re-Animator" ja "Society". Jälkimmäinen kuvaa elitististä bättre folkkia hyvin inhottavalla tavalla, näissä piireissä viihdytään todellakin pää syvällä omassa perseessä. Kirjaimellisesti. "The Re-Animator" ei myöskään sovellu herkkävatsaisille, saati treffileffaksi, allekirjoittanut voi vahvistaa tämän. Takavuosina pyysin luokseni nuorta naista kahville ja pullalle, kyseinen hullu suostui. Treffeillähän katsotaan tottakai silmiin ja jutellaan henkeviä. Mutta muutaman tunnin höpötyksen jälkeen ei tämä naishenkilö ymmärtänyt lähteä kotiinsa. Ajattelin että keskustelun taustalle on hyvä laittaa filmi pyörimään, minulta alkoi nimittäin painokelpoinen juttu ja taikatemput loppumaan. En ollut aikaisemmin tätä kulttihelmeä katsonut. Myöhemmin toivoin että näin olisi käynyt, silloin olisin ehkä valinnut toisin. Siinä vaiheessa kun todistimme hypoteettisen vaimoni ja hypoteettisten lasteni äidin kanssa kohtausta, jossa irtileikattu, mutta silti elävä vanhan miehen pää yrittää suorittaa cunnilingusta ruumishuoneen pöydälle sidotulle, vastentahtoiselle neitokaiselle, oli peli selvä. Tyttö lähti, eikä kalenterista tämän jälkeen yllättäen löytynyt enää koskaan aikaa seuraaville kakkukesteille. No, parempi hänelle.
Treffileffaksi en suosittele myöskään "Hammaslääkäriä". En ainakaan silloin, jos sinulla on taka-ajatuksena laittaa kumppanisi suuhun jotain leffan loputtua, saatanan sika! Sen sijaan suosittelen sitä kaikille hammaslääkäripelkoisille. Tämän elokuvan nähtyään on ottanut henkisesti ns. "löysät pois", joten mielikuvituksella ei ole paljon valinnanvaraa kehitellä pahempia uhkakuvia ja kauhuskenaarioita. Myös halvan kauhun ystävät, koti-Mengelet ja sadistit nauttivat filmistä varmasti.
Elokuvasta on vähemmän yllättäen tehty muutamaa vuotta myöhemmin jatko-osa. Bonuksena voin arvioida sen teille, rakas tuhatpäinen lukijakuntani:
Sama elokuva kuin edeltäjänsä, lähes identtisellä juonella.
Arvosana: Kaksi ilman puudutusta tehtävää juurihoitoa viidestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti